Turun Uimareiden 18-vuotias urheilulukion kolmatta luokkaa käyvä Matilda Pajunen vietti viime kesästään neljä viikkoa Unkarissa vesipallon parissa. Tässä Matildan kertomus kuluneesta kuukaudesta ulkomailla.
Unkarin aurinko on monille Turun Uimareiden pelaajille tuttu käsite. Muisto jokavuotisesta Unkarinreissusta on varmasti lämmin huolimatta niistä päivistä, joina joka paikkaa särki ja silti piti nousta kuudelta aamupeliin. Myös itselle Unkari oli tuttu ja rakas vesipallomaa. Sinne tieni vei 11.7.2022 ja sielä tulisin treenaamaan paikallisten kanssa kuukauden. Pelkästään ajatuksena matka ei oikein konkretisoitunut ennen kuin alkoi pakkamaan laukkua päivää ennen lähtöä. Vaikka kuukausi on suhteessa lyhyt aika, minulle se oli silloin pisin aika, jona olen ollut poissa kotisuomesta. Vaikka jännitti ei kuitenkaan pelottanut, koska tiesin saavani treenata hyvin seuraavan kuukauden.
Olen siis Matilda ja olen pelannut Turussa vesipalloa noin 11 vuotta. Koronan takia tämäkin reissu lykkääntyi vuodella, mutta nyt urheilulukoin toisen vuoden jälkeen oli aika lähteä hakemaan lisää kokemusta ulkomailta. Olen naisten kanssa jo useampaan otteeseen aiemmin matkustellut ja pelaillut ulkomailla, mutta kertaakaan en ole aiemmin lähtenyt yksin.
Ensimmäinen määränpääni oli Budapest, jossa viihdyinkin kaksi ja puoli viikkoa. Suuri kiitos KSI seuralle, joka sai järjestettyä harjoitteluni pienen säätämisenkin jälkeen. Unkarissa tuttuun tapaan asiat eivät aina mene ihan niin suoraviivaisesti kuin ehkä Suomessa on totuttu, mutta onneksi asiat järjestyvät lyhyelläkin varoitusajalla. Budapestissä asuin Turussa miesten joukkueessa pelanneen Rolandin vanhempien luona. He asuivat sopivasti lähellä uimahallia. Aamuisin julkisilla meni vain puolisen tuntia hallille, joka sijaitsi saarella nimeltä Margaret Island. Paikkana tuo saari oli todella kaunis ja oikein ihana paikka treenata, huolimatta kätevästä pururadasta saaren ympärillä, jonka sitten saikin juosta ympäri muutamaan kertaan… Tunnetusti vesipalloilijat vihaavat juoksemista eikä unkarilaisetkaan siitä stereotypiasta poikenneet. Treenaaminen Budapestissä oli vähän kuin olisi tehnyt kokopäiväistä duunia. Hallille mentiin klo 8 ja treenit loppuivat klo 16. Paikallisilla oli treenejä maanantaista perjantaihin ja viikonloput olivat vapaita. Päivään sisältyi aina kaksi allasharjoitusta ja yksi kuivaharjoite. Aamulla aina uitiin noin 4 kilometriä tai enemmän ja illalla tehtiin puhdasta vesipalloharjoittelua pallojen kanssa. Kuivaharjoittelu sitten tippui johonkin tähän väliin ja se yleensä oli joko aikaisemmin mainittua juoksua tai sitten keskivartalojumppaa. Harvinaista herkkua kuitenkin oli kehonhuoltopäivät, jolloin koko joukkueen voimin rullailtiin kipeitä lihaksia auki.
Vaikka urheilulukiolaisena olenkin tottunut treenaamaan kaksi kertaa päivässä, kyllä se päivä hallilla otti ihan eri tavalla niin lihaksiin kuin henkiseenkin jaksamiseen. Unkarissa uitiin paljon ja jo ensimmäisenä viikkona, jolloin treenasin nuorempien tyttöjen kanssa, uintinopeus sekä määrät olivat paljon suurempia mitä täällä suomessa yleensä uimaan. Paras esimerkki oli erään keskiviikon uintitreenit. Silloin oli vasta kolmas päivä ja aamu-uintia oli luvassa 10x800m kovaa. Parasta oli se, ettei kukaan tiennyt kuinka monta kertaa tuo 800 uitiin ennen kuin valmentaja laittoi sekuntikellon piiloon ja antoi lyhyen, mutta palkitsevan kehun, ”Congratulations.” Vaikka mukana oli hyvin pieniäkin tyttöjä, kaikki uivat sen 8km vaikka itkien. Ei siinä hetkessä voinut muuta kuin hattua nostaa ja todella tajuta miten niitä voittajia ja maalintekijöitä syntyy.
Meno hieman muuttui seuraavalla viikolla, kun pääsin treenaamaan ikäisteni kanssa. Uintitempo nousi entisestään sekä tekemisen laatu parantui huomattavasti. Itselle tärkeintä oli kuitenkin, että huolimatta kovista uinneista sekä pitkistä jalkatreeneistä, pysyin mukana enkä kertaakaan ollut viimeinen. Tämä auttoi paljon henkisesti selviämään silloinkin kun oli rankempaa. Ei toki jokainen päivä ollut raskas vaan tehtiin myös ihan tuttuja uinteja ja harjoitteita. Ainoana erona oli harjoitteiden pituus ja treenien kesto. Unkarissa treenataan hyvin samoja asioita kuin Suomessakin, mutta vain pidemmän aikaa. Kun pelaamista ajatellaan, on tämänlainen kestävyys erittäin tärkeää ja peleissä huomasi, miten unkarilaiset jaksoivat paremmin. Vanhempien tyttöjen kanssa tulin hyvin toimeen ja sainkin sieltä pari kaveria, joille viestitellä täältä pohjoisesta.
Lopulta oli aika jättää Budapest ja matkustaa vanhaan tuttuun Szentesiin muiden turkulaisten mukaan, jotka olivat saapuneet Unkarin leirille aikaisemmin samalla viikolla. Siellä pelasin tuttujen naamojen kanssa turnauksessa sekä naisten että poikien joukkueissa ja maanantain rantareissun jälkeen oli aika treenata paikallisten kanssa. Olin aiemmin samana vuonna ollut treenaamassa naistenjoukkueen kanssa talvella viikon, joten osa naamoista oli hyvin tuttuja. Szentesissä ei ollut kuivaa vaan oli kaksi allastreeniä päivässä, jotka kuitenkin osasivat rasittaa ihan omalla tavallaan. Tempo tietysti nousi taas, mutta siitäkin selvittiin yllättävän hyvin.
Aloitin kirjoittamaan tätä tekstiä matkalla Helsingistä Turkuun juuri lennon jälkeen. Voisin sanoa, että tunnelmat olivat hieman ristiriitaiset. Vaikka kaipasinkin jo salaattia, hanavettä sekä hapankorppuja maksamakkaralla, oli lähtö varsinkin Budapestistä hieman haikea. Toisella ja kolmannella viikolla huomasin hymyileväni aina treenien jälkeen ja kotona ruokaa odotellessa. Minulle epävarman korona-ajan jälkeen oli hyvin nautinnollista päästä treenaamaan tyttöjen kanssa hyvässä ympäristössä, jossa jo viikossa kehittyy valtavasti. Minä rakastin sitä ja se on ehdottomasti sitä mitä haluan tulevaisuudessakin tehdä. Haluan elää sitä samaa tunnetta, kun pääsee tekemään hyvien ihmisten kanssa rakastamaansa lajia. Koskaan en ole ollut varmempi valinnastani panostaa vesipalloon.
– Matilda
