OP Turun Seutu ja Nostokonepalvelu mukana tukemassa vähävaraisten perheiden lasten harrastustuki -hanketta

  

OP Turun Seutu ja Nostokonepalvelu ovat ilmoittaneet haluavansa tukea Turun Uimareiden lanseeraamaa ”Vähävaraisten perheiden lasten harrastustoiminnan tukeminen” -hanketta kuluvalla vesipallokaudella 2022-23.

Yhteistyö on luonteeltaan sponsorointikumppanuutta, jossa tukeva yritys tukee hanketta rahallisesti ja Turun Uimarit puolestaan jakaa rahat edelleen oman seuransa vähävaraisten perheiden lapsille.

Hanke alkoi noin kolme vuotta sitten aluksi valtion/kaupungin jakamana avustuksena, mutta sen loputtua Turun Uimareiden hallitus on halunnut jatkaa tarpeelliseksi kokemaansa avustusta ensin omista varoistaan ja nyt pääasiassa sovittujen yhteistyökumppaneiden myöntämän tuen turvin.

Edelliset harrastustuet on jaettu hakijoille hakemusten perusteella viime vuoden loppupuolella ja jatkoa seuraa varmasti vuoden 2023 lähentyessä loppuaan.

Turun Uimarit kiittää OP Turun Seutua ja Nostokonepalvelua saamastaan harrastustoiminnan tuesta! Tuen avulla seuralla on ollut hieno mahdollisuus helpottaa joidenkin lasten vesipalloharrastuksesta aiheutuneita kustannuksia kaudella 2022-23.