Turun Uimareiden tyttöjen ensimmäinen treenileiri

  

Turun Uimareiden joukoissa on jo hetken aikaa tehty työtä tyttöjen saamiseksi mukaan lajin pariin ja haettu kiinnostuneita kerran viikossa pidetyllä vuorolla. Seuran saaman Vesipallo tutuksi turkulaisille -hanketuella satsauksia on jatkettu ja syksyllä 2021 työ kantoi hedelmää. Täysin oma tyttöjen ryhmä, koostuen 9-13-vuotiaista tytöistä, aloitti toimintansa harjoitellen 2 kertaa viikossa.

Tyttöjen ryhmä on syksyn ajan opetellut vesipallon sekä uinnin saloja ja syksyn ensimmäinen kohokohta oli ensimmäinen treenileiri. Treenileiri suuntautui Euraan, jo seuralle tuttuun leiri-ympäristöön. Euran leirille suunnattiin lauantaiaamulla 15 tytön voimin ja ensimmäinen jännityksen paikka oli liikkua yhteiskyydein.

Euran uimahallilla päästiin harjoittelemaan lauantaina aamulla ja iltapäivällä sekä vielä sunnuntaina aamulla. Uusi halliympäristö ja allasvesi jännittivät mutta tulivat nopeasti tutuksi. Vesipallon eri yksilötaitojen, uinnin, liikkumisen, polkemisen ja pallotaitojen lisäksi harjoituksissa totuteltiin laji-omaiseen kontaktiin sekä pelattiin paljon.

Allasaikaa viikonlopun aikana kertyi melkein 6 tuntia, joten rasitusta tuli melkoisesti nuorille vesipalloilijoille. Leirillä työstettiin myös ajatuksia urheilijan määritelmästä tyttöjen omien tietojen pohjalta ja pohdittiin omia tuntemuksia leirin kulusta harjoituspäiväkirjan muodossa.

Harjoitusten lisäksi tytöt saivat mahdollisuuden tutustua toisiinsa ja ystävystyä paremmin, sillä yövyimme Kauttua kylätalolla seuran perinteiseen tapaan. Vapaa-ajalla tytöillä oli aikaa jutella, pelata korttipelejä ja pitää hauskaa yhdessä. Jännittävää oli tietenkin jäädä yhdessä yöksi, mutta tytöt osoittautuivat rohkeiksi ja avoimiksi ja yöpyminen sujui hienosti. Tytöt malttoivat nukkua yllättävän hyvin ja valmentajien musiikkiherätys ei tuntunut aiheuttavan liikaa aamu-ärtyisyyttä.

Kylätalolla meillä oli myös ruokapuoli kunnossa, kun saimme pöydän täyteen hyvää kotiruokaa kylätalon pitäjien puolesta. Ruoka maistui kaikille ja tuli tarpeeseen, sillä harjoitusten jälkeen oli kaikilla jo ruokahalu kasvanut suuresti.

Leiri päättyi sunnuntaina lajikokeiluun, missä päästiin kokeilemaan sulkapalloa ja näin saatiin leirille lisää monipuolisuutta.

Valmentajien näkökulmasta leirin perimmäinen ajatus täyttyi täysin, Tytöt jaksoivat hyvällä asenteella harjoitella ja samalla nähtiin selkeää ryhmäytymistä ja yhdessä toimimista. Hienoa oli myös yhteistyö Porin Sentterien kanssa, mistä saimme rohkeita tyttöjä leirille mukaan yhdistäen voimamme tyttöjen vesipallotyön eteen.

Leiri oli siis menestys ja tytöiltä tulikin jo kyselyjä, koska seuraava leiri järjestetään. Tästä on upea jatkaa matkaa ja tyttöjen seuraava uusi kokemus onkin jo kulman takana sillä parin viikon päästä tytöt pääsevät yhdessä pelaamaan Turun Uimareiden järjestämään vesipeto-turnaukseen ensimmäiset pelit.

Tyttöjen ryhmään mahtuu aina uusia kokeilijoita, yhteydenotto riittää tyttöjen valmentajaan Sariin, tai kurssivastaavaan Jennyyn, kurssit.turunuimarit@gmail.com