Naisten joukkueen menestyksen vuosi 2018

  

Turun Uimareiden naisten joukkue teki viime vuonna Suomen vesipallohistoriaa triplamestaruudella. Vuonna 2018 TU naiset voittivat naisten Suomen Mestaruuden, naisten rantavesipallon Suomen mestaruuden sekä TU:n naisten KV-jengillä myös Pohjoismaiden seuramestaruuden.

Valmentaja Mika Wikström nimeää kovan harjoittelun yhdeksi voittojen taustatekijöiksi. 

Viime keväänä uurastus nosti TU:n liki kolmen vuosikymmenen jälkeen naisten SM-kultaan selvin otteluvoitoin 3-0. Myös NSM-runkosarja dominoitiin, häviten vain yksi ottelu. Kesällä käytiin Vantaalla hakemassa ulkovesistä niin ikään Suomen mestaruus ja päästiin myös historialliseen naisten rantavesipallon televisiofinaaliin Cetuksen kanssa.

Nyt päätökseen saatu vuoden 2018 TU naisten kansainvälinen syksy alkoi hienosti Sveitsin Memory Hora turnauksen mestaruudella, jatkui tiukalla maalin häviöllä Serbialle EU-nationssin pronssipelissä ja huipentui Turussa lokakuussa rankkareilla ratkaistuun Pohjoismaiden seuramestaruuteen. Viime viikonloppuna TU naisten kv kävi vielä pelaamassa Ruotsissa 13dags Cupissa, jossa tuloksena toinen sija. Tämä syksy oli ehdottomasti TU naisten historian kansainvälisin, unohtamatta Unkarin leirin aikana pelattuja reilu 20 harjoitus- ja turnausottelua. Pelamaan oppii pelaamalla ja tänä syksynä sitä on tehty paljon.

Valmentaja haluaa nostaa esiin neljä pelaajaa, jotka ovat olleet mukana kaikissa mestaruuskokoonpanoissa vuoden aikana ja myös tulevalla kaudella tulevat pelaamaan kantavassa roolissa TU naisten SM-joukkueessa: Aija Hakalan, Maria Spoofin, Sari Viljasen ja Noora Vettervikin.

Tulevaan SM-kauteen TU lähtee selvästi haastajana. Joukkue on nuori ja keski-ikä lähentelee 17 vuotta. Ennakkosuosikkina sarjaan on nyt naisten joukkueen muutaman vuoden tauon jälkeen saanut Espoon Cetus, jonka riveissä pelaa myös TU:n 2018 mestaruusjoukkueen avausketjun kolmikko Widell, Aikala, Virkkala, jotka ovat palanneet kasvattiseuraansa. Lisäksi Cetuksessa nähdään mm. Porin Senttereiden entinen kantava voima sittemmin espoolaistunut Mikaela Tanke. Cetuksella on kokenut joukkue, aikuisia pelaajia ja toista vuotta jo ammattivalmentaja tänä vuonna kreikkalainen, joten alkuasetelma lupaa hyvää.

Toiseksi suosikiksi nousee aina vahva Uinti Tampere, jonka riveissä nähdään mm. Unkarin vaihdosta palaava suomessakin maalipörssejä voittanut Petra Lahtinen, joka varmasti huolehtii myös tulevalla kaudella totuttuun tapaan oman osansa pallon laittamisesta vastustajan verkkoon. Myöskin UiTan omasta maalista löytyy kokemusta ja varmaa tekemistä maalivahti Ella Postin muodossa. Tampereella on aikuisista pelaajista koostuva tasainen joukkue joka varmasti haastaa Cetuksen. UiTalla on laittaa Suomen kärkipään pelaaja joka pelipaikalle ja joukkue on todella uintivoimainen ja saanut seurasiirtojen myötä lisää kokemusta ja kokoa. UiTan joukkue koostuu Tampereen, Jyväskylän Saukkojen ja Kuopion Uimaseuran naisista.

Neljäs SM-sarja joukkue on Porin Sentterit, vahvistettuna muutamalla helsingin Kuhalaisella. Joukkue on sekin melko nuori, mutta mukana on taitavia yksilöitä ja muutama kokeneempi pelaaja.

SM-sarjasta odotetaan kärkijoukkueiden suhteen tasaista taistoa, mutta TU pyrkii haastamaan ennakkosuosikit parhaansa mukaan. Mielenkiinnolla odotetaan miten kausi lähtee käyntiin! Tavoitteeksi hallitseva Suomen mestari ei voi asettaa kuin mestaruuspokaalin puolustamisen, mutta tällä kaudella sen eteen saadaan varmasti tehdä hurjasti töitä!