Vesipallon seurajoukkueiden PM turnaus pelataan Turussa ensi viikonloppuna (4-6. lokakuuta)

  

Turun Uimarit isännöi vesipallon seurajoukkueiden pohjoismaisia mestaruuskilpailuita Turussa Impivaaran uimahallissa 4-6.10.2024.

Ensi viikonloppuna Impivaarassa pelataan parhaimman pohjoismaisen vesipallojoukkueen tittelistä. Kaikki pohjoismaiden parhaat joukkueet ovat tulossa paikalle. Tanskasta turnaukseen osallistuvat KVIK ja Slagelse, Ruotsista Järfälla sekä Tukholman Polisen, Suomesta Turun Uimareiden lisäksi Cetus Espoosta ja Kuhat Helsingistä. Pohjoismaisten joukkueiden lisäksi turnaukseen osallistuu Delfiinit Liettuan Vilnasta. Ottelut pelataan kahdessa 4 joukkueen lohkossa. Sunnuntaina ratkaistaan lopulliset sijoitukset, kun molempien lohkojen joukkueet pelaavat toisessa lohkossa vastaavan sijoituksen saanutta joukkuetta vastaan.

Turnaus on perinteisesti pelattu näin kauden aluksi ja tästä syystä minkään joukkueen peli ei luultavasti ole vielä ihan valmista. Turun Uimareiden harjoittelukausi on lähtenyt hyvin käyntiin mutta useamman pelaajavaihdoksen kautta joukkueen kokoonpano on hiukan uusiutunut. Viime kaudella Turun Uimareita edustaneet Attila Hajdu ja Stefan Senic siirtyivat täksi kaudeksi Espooseen, Roland Bekesi siirtyi pelaamaan Unkariin ja Adrea Touzot puolestaan Englantiin. Tilalle on saatu Grisa Bodoki Slovakiasta, Lukas Zezula Tsekeistä ja Lucas Benford Espoosta. Turkulaisista junioreista on myös nostettu useampi uusi pelaaja pelaajarosteriin ja he saanevat nyt turnauksessa peliaikaa, koska loukkaantuneiden listalla näin kauden alussa ovat kokeneet Ville Koivu ja Jani Raitanen.

Turun Uimareiden valmentaja Karri Kukkonen näkee paljon positiivisia merkkejä joukkueessa. ”Olemme saaneet lisää valmennusresurssia, paljon uusia potentiaalisia nuoria joukkueeseemme ja harjoittelumääriä on pystytty kasvattamaan. Vielä ei kuitenkaan ole valmista. Peleistä tulee meidän osaltamme tiukkoja ja vaihtelevia uudistuneesta kokoonpanosta johtuen. Harjoituspeleissä peli on välillä toiminut tosi hyvin ja sitten on voinut tulla täydellisiä mustia hetkiä, kuten viime perjantain SM-sarjapelissä Cetusta vastaan.”, kertoo Karri Kukkonen

Alustavien arvioiden mukaan Espoon Cetus on turnauksen vahvin ennakkosuosikki. Heillä on muutaman maailmanluokan vahvistuksen ja varsinkin maalivahti Stefan Senicin myötä mestaruussuosikin viitta harteillaan.

OTTELUOHJELMA
PERJANTAI
15:30Gr. AKuhat, FINJärfälla, SWE
16:50Gr. BCetus, FINPolisen, SWE
18:10Gr. ATU, FINKVIK, DEN
19:30Gr. BVilnius, LTUSlagelse, DEN
LAUANTAI
9:00Gr. BVilnius, LTUPolisen, SWE
10:20Gr. ATU, FINKuhat, FIN
11:40Gr. BCetus, FINSlagelse, DEN
13:00Gr. AJärfälla, SWEKVIK, DEN
15:30Gr. BSlagelse, DENPolisen, SWE
16:50Gr. BCetus, FINVilnius, LTU
18:10Gr. ATU, FINJärfälla, SWE
19:30Gr. AKVIK, DENKuhat, FIN
SUNNUNTAI
8:40ottelu 7. sijasta
10:00ottelu 5. sijasta
11:20Pronssiottelu
12:50Finaali