Turun Uimarien perinteinen Unkarin leiri 2019

  

Turun Uimarit on liki usean vuosikymmenen ajan leireillyt Kaakkois-Unkarissa kesäisin ja näin tehtiin myös tänä vuonna. Perinteiselle Unkarin matkalle lähdettiin tänä vuonna heinäkuun viimeisenä sunnuntaina Matkaan lähtijöitä ensimmäisellä viikolla oli huimat 32. Mukaan lähti myös kolme Uinti Tampereen pelaajaa, joista osa osallistuu Turun naisten joukkueen mukana kansainväliseen toimintaan. Leirille lähtivät pääosin kahdeksi viikoksi naisten joukkue ja muutama C-ikäinen poika. Viikon matkan tekivät E- ja D-juniorit. Heidän mukanaan valmennuksen lisäksi oli myös muutama vanhempi. Valmentajina matkassa olivat Mika Wikström, Tommi Mattila ja Jasper Salonen.

Ensimmäinen leiri viikko vietettiin Szentesissä. Aamuisin harjoiteltiin 2h altaassa ja iltapäivisin nuorempien ja vanhempien joukkueet pelasivat harjoituspelejä muita joukkueita vastaan. Vastustajina viikon aikana olivat mm. Crystal Palace Englannista, Azerbaidžan, Israel sekä tietysti paikallisvastustaja Szentes. Nuorempien sekajoukkue pelasi pääosin poikajoukkueita vastaan ja naisten tiimi tyttöjä vastaan. Majoitus hoitui mökeissä maauimalan takana olevalla leirintä alueella.

Viikonlopuksi muutettiin maauimalan alueelta hotelliin kun alkoi turnaus. Naiset pelasivat U16 tyttöjen lohkossa, jossa pelasivat Tu:n lisäksi Szentes, Csongrad (HUN) ja Crystal Palace. Nuoremmat 2007 poikien lohkossa, jossa pelasivat Tu:n lisäksi Szentes, Zempeni VK (HUN), KPS Varna (BUL), SSK Slagelse (DEN) ja Delfin Chisinau (MDA). Molemmat joukkueet saivat hurjasti hyvää kokemusta ja kovia kansainvälisiä otteluita, joita leiriltä tultiin hakemaankin. Turnauksessa joukkueiden parhaiksi pelaajiksi valittiin vanhemmissa Heidi Eertamo ja nuoremmissa Edit Suvanto. Szentesin turnauksen jälkeen E- ja D-juniorit lähtivät samantien takaisin suomeen valmistautumaan koulun aloitukseen.

Toisella viikolla leirille saatiin lisää vahvistuksia kv-joukkueen pelaajista, kun viisi muuta UiTalaista saapui Unkariin. Jälkimmäinen viikko noudatti samaa kaavaa kuin aiempi: aamuisin treenit, illalla harkkamatsi. Viikonlopuksi muutettiin turnausta varten Hodmesövasarhelyn kaupunkiin. Tässäkin turnauksessa TU pelasi kahdessa eri ikäsarjassa U17 naiset ja U14 pojat. Valmentajia oli kuitenkin jäljellä enää yksi. Parhaimmillaan joukkueet pelasivat neljä peliä viiteen tuntiin niin valmennuksella ei kauheasti vapaa-ajan ongelmia ollut.

U17 sarjassa pelasivat taas rahdun vanhemmat Szentes, Crystal Palace ja TU. Uusina joukkueina olivat saksan ja serbian U17 maajoukkueet. U14 sarjassa TU:n kanssa pelasivat Hodmezövasarhely (HUN), Delfinas Vilnius (LTU), Givat (ISR), Crystal Palace, CSM Marosvasarhelyi VSK (ROU), Csabai Csirkefokog VK (HUN). Vanhempien sarjassa joukkue pelasi tasaisi pelejä Crystal Palacia (9-9) ja Szentesiä vastaan (10-7), mutta maajoukkueet menivät omia menojaan vielä toistaiseksi. Turnauksen päättänyt tasapeli englantilaisia vastaan oli hieno osoitus jälleen kerran miten paljon henkinen valmius vaikuttaa pelaamiseen ja siinä joukkue pelasi koko leirin parhaan ottelun. Turnauksessa joukkueiden parhaiksi pelaajiksi järjestäjien toimesta valittiin vanhemmissa maalivahti Ella Posti ja nuoremmissa 2 viikon aikana valtavan harppauksen pelaamisessa ottanut Artöm Mironov.

Leirin jälkeen harjoituksissa on pelaajista jo huokunut uudenlainen motivaatio ja palo tekemiseen. Tämä on juurikin se tarkoitus miksi TU kautta aikojen on halunnut viedä pelaajia näkemään ja kokemaan vesipalloa myös Suomen rajojen ulkopuolella. Turnauksissa oli ensimmäisellä viikolla 33 joukkuetta, 9 maasta ja toisella viikolla 25 joukkuetta, 7 eri maasta. Joten kansainvälisyyttä tarjolla oli kerrakseen!

Ensi vuoden leiristä olikin jo puhetta järjestäjien kanssa, joten sitä odotellessa! Nyt kuitenkin suunnataan katseet syksyn treeneihin ja turnauksiin, joista ensimmäisenä tulee juniorien Jyväskylän turnausreissu ja naisten EU-nations turnaus Prahassa.